Laatu

Hevosille syötettävän rehun ravitsemuksellinen laatu ja hygieeninen laatu on erittäin tärkeä varmistaa ennen rehun syöttöä. Rehujen laadun voi varmistaa vain rehuanalyysin perusteella.

Rehuanalyysin tekemisestä on hyötyä hevosen omistajalle ja rehun tuottajalle. Analyysitulosten perusteella hevosen omistaja voi täydentää hevosen ruokintaa siten, että hevonen voidaan ruokkia ravinnontarvettaan vastaavasti. Rehun tuottaja puolestaan voi käyttää rehuanalyysiä hinnoittelun perusteena sekä tehdä analyysin perusteella rehunkorjuuta ja säilöntää koskevia muutoksia seuraavana vuonna tarpeen mukaan.

Rehuanalyysin on oltava kattava, eli jokaisesta rehuerästä on teetettävä oma analyysi, koska kasvustossa tapahtuvat muutokset kasvun ja korjuun edistyessä ovat suuria.

Valiolla rehujen koostumus (karkearehuilla D-arvo, NDF-kuitu ja raakavalkuaispitoisuus, viljoilla hehtolitrapaino, raakavalkuainen) mitataan NIRS-laitteella.

Näytteen mukana lähetettävään rehujen saatekorttiin kannattaa merkitä, jos rehu on hevostilalta lähetetty, koska silloin analyysitiedotteeseen tulostuu myös sulavan raakavalkuaisen (SRV) määrä rehussa, g/kg kuiva-ainetta. Hevosilla valkuaisen tarve ilmoitetaan rehutaulukoissa sulavana raakavalkuaisena. Hevostilojen analyysitiedotteet Valiolla sisältävät karkearehujen kohdalla seuraavat tulokset ja niiden tavoitearvot:

Säilörehun säilönnällinen laatu

  • pH
  • Ammoniakkityppi g/kg N
  • Maito- ja muurahaishappo g/kg ka
  • Haihtuvat rasvahapot g/kg ka
  • Liukoinen typpi, g/kg N
  • Sokeri g/kg kaKoostumus (säilörehut, heinät):
  • D-arvo (sulavan orgaanisen aineen osuus) g/kg ka
  • Kuiva-aine, g/kg
  • Raakavalkuainen, g/kg ka
  • Kuitu (NDF), g/kg kaRehuarvot:
  • ME-arvo, MJ/kg ka (rehuyksikön käytöstä energia-arvon ilmoittamisessa luovuttiin syksyllä 2010. 1 ry = 11,7 MJ ME)
  • SRV (sulava raakavalkuainen) g/kg ka
Rehujen ravitsemuksellinen laatu

Rehujen huonon ravintolaadun seurauksena riski ravintoaineiden puutoksista kasvaa, mutta joitakin ravintoaineita voi ruokintaan tulla myös liikaa. Rehujen huono laatu voi näkyä hevosen laihtumisena, kasvun hidastumisena, suorituskyvyn heikkenemisenä, tai ruoansulatuskanavan toistuvina häiriöinä (ähky, ripuli). Liiallisesta yksittäisen ravintoaineen saannista voi koitua myös ongelmia. Sisäruokintakaudella 2005-2006 esiintyi hevosilla runsaasti kaviokuumetta ja lannehalvausongelmia tai muuta lihasjäykkyyttä. Tähän on luultavasti ollut syynä joidenkin karkearehujen huomattavan korkea sokeripitoisuus.Rehun hygieeninen laatuPilaantunut, homeinen tai multainen rehu voivat aiheuttaa hevoselle ruoansulatushäiriöitä, ripulia tai ähkyjä. Pilaantuneen rehun aiheuttama terveysriski voi johtua joko mikro-organismien tuottamista myrkyistä tai rehussa tapahtuneesta ravintoarvon heikkenemisestä. Suurimmat heikosta hygieenisestä rehun laadusta aiheutuvat riskit hevosille ovat rehun mahdollisesti sisältämät homeet sekä Clostridium botulinium -bakteerin aiheuttama myrkytys. Käymislaadultaan hyvässä rehussa homepesäkkeiden riski on pieni (haihtuvien rasvahappojen kokonaismäärä, sekä ammoniakkitypen ja liukoisen typen osuudet kokonaistypestä; ks. raja-arvot). Hevonen on muita kotieläimiä herkempi botulismille. Botulismin riski on kuitenkin pieni, kun säilörehun kuiva-ainepitoisuus on yli 35 % tai pH alle 4,5.

Kuivan heinän ja esikuivatun säilörehun tavoitteellinen (keskimääräinen) koostumus ja rehu-arvo hevosten ruokinnassa:

Kuiva heinä

Esikuivattu säilörehu

ME, MJ/kg ka

>9.0

>10.0

Raakavalkuainen, g/kg ka

110-130

120-150

SRV, g/kg ka

80-90

90-100

D-arvo, g/kg ka

600-620

660-680

Kuitu, g/kg ka

500-650

500-600

Säilönnällisen laadun tavoitearvot:

Hyvä Riski Huono
pH alle 4,0 4,0 – 4,5 yli 4,5
Ammoniakkitypen osuus kokonaistypestä, g/kg N alle 70 70 – 100 yli 100
Haihtuvat rasvahapot, g/kg ka alle 20 20 – 30 yli 30
Liukoisen typen osuus kokonaistypestä, g/kg N alle 500 500-700 yli 700

 

Rehun kuiva-ainepitoisuuden noustessa rehun sallittu pH-arvo nousee niittotuoreena säilöttyyn rehuun verrattuna. Rehun kuiva-ainepitoisuuden ollessa 300 g/kg, suositeltu pH arvo on 4,30. Kun rehu sisältää kuiva-ainetta 450 g/kg, ylin suositeltu pH arvo on 4,90.

Karkearehujen sokeripitoisuus Korkeahko sokeripitoisuus (50 – 150 g/kg ka) rehuissa on hyvä asia, koska sokeri lisää rehujen maittavuutta ja energia-arvoa. Kuitenkin hyvin suuri määrä sokeria on haitallista hevoselle, tai kun sokerin määrä vaihtelee paljon rehuerästä toiseen. Sokeripitoisuus rehussa lisääntyy kasvin vanhetessa. Myös kaikki kasvin stressiä lisäävät ja kasvua hidastavat tekijät lisäävät sokeripitoisuutta rehussa, kuten kuivuus, liialliset sateet, kylmyys ja alhainen lannoitustaso. Sokeripitoisuus vaihtelee kasvustossa myös päivän aikana ja on suurimmillaan iltaisin koko päivän yhteyttämisen jälkeen.

Hevosille käytettävät säilörehut ovat usein erittäin kuivia (kuiva-ainepitoisuus yli 60 %) ja korsiintuneita. Näissä ns. säilöheinissä sokeripitoisuus voi nousta haitallisen suureksi, koska suuren kuiva-ainepitoisuuden vuoksi rehussa ei säilönnän aikana tapahdu juurikaan käymistä, joka kuluttaa sokereita. Sokeripitoisuus saattaa olla säilöheinissä perinteistä kuivaheinää korkeampi lyhyemmän esikuivatusajan takia, koska sokeria kuluu myös kasvin hengittäessä esikuivauksen aikana. 

Korkea sokeripitoisuus voi aiheuttaa hevosille mm. suoliston toimintahäiriöitä, kaviokuumetta, lannehalvausoireita ja lihasjäykkyyttä. Merkittävä osa kokonaissokerista on hevosen ohutsuolessa sulamatonta fruktaania, minkä arvioidaan olevan syynä suoliston toiminnan häiriöihin ja kaviokuumeeseen. Fruktaanin määrä rehussa näyttää lisääntyvän sokeripitoisuuden noustessa. Fruktaani kerääntyy lähinnä kasvin korteen, joten myöhään korjatuissa, korsiintuneissa rehuissa fruktaanipitoisuus on suuri.  

Muiden sokereiden suuri määrä aiheuttaa hevosella lihasten toiminnan häiriöitä ja sonnan löystymistä tai ripulia. Haitallisen sokeripitoisuuden määrää ei tarkkaan tunneta ja oireiden ilmentyminen vaihtelee hevosesta toiseen.

D-arvo

Hevosille syötettävien heinien ja säilöheinien D-arvon (sulavan orgaanisen aineen osuus kuiva-aineesta) suositellaan olevan yli 600 g/kg ka, mieluiten 620-650 g/kg ka ja varsoilla ja siitostammoilla vielä korkeampi.Nurmirehujen energia-arvo määräytyy suoraan D-arvon perusteella. Muuntokelpoisen energian (ME) pitoisuus megajouleina (MJ) lasketaan seuraavasti: 0,016 * D-arvo (g/kg ka). Vuonna 2010 pois käytöstä jätetty rehuyksikköarvo laskettiin megajouleina ilmaistusta muuntokelpoisen energian pitoisuudesta jakamalla tulos vakiolla 11,7. Yksi rehuyksikkö vastaa siis 11,7 megajoulea ME:tä.

Raakavalkuainen

Liian korkea säilörehun valkuaispitoisuus voi joskus aiheuttaa hevosille ongelmia kuten ruven muodostusta jalkoihin tai jalkojen turvotusta. Se on mahdollisesti yksi syy siihen, että hevosihmiset haluavat syöttää hevosilleen melko myöhään korjattua, vähän valkuaista sisältävää karkearehua.Hevonen kuitenkin tarvitsee riittävästi valkuaista lihasten, luuston ja muiden kudosten kasvuun ja ylläpitoon. Jos karkearehujen valkuaispitoisuus on alle 100 g/kg ka (10 % ka:ssa), ei valkuaisen saanti ole riittävää ja valkuaislisän (soijarouhe, valkuaistiiviste) tarve kasvaa jopa moninkertaiseksi.

Rehun valkuaispitoisuuteen vaikuttaa korjuuajankohdan lisäksi typpilannoitus. Niukka lannoitus hidastaa nurmen kasvua ja pienentää sadon määrää. Hitaan kasvun myötä myös rehun sokeripitoisuus suurenee. Valkuaispitoisuuden tavoite valmennettavien hevosten nurmirehuissa on 100 – 120 g/kg ka raakavalkuaista, imettävien tammojen rehuissa 120 – 150 g/kg ka ja harrastehevosten rehuissa 80 – 100 g/kg ka.

Nurmirehun pieni valkuaispitoisuus haittaa merkittävästi varsojen kasvua ja kehitystä. Imettävän tamman valkuaisen tarve on suurempi kuin minkään muun hevosryhmän. Nuorena tehty säilörehu tai kuiva heinä (väkiheinä) soveltuvat parhaiten varsojen ja siitostammojen ruokintaan.